Parasta viikonlopussa: Alkanut mökkikausi ja veneen keväthuolto

14.5.2017 19:04
Kuva: Lauri Korppas
Lauri on Korppas on viettänyt viikonlopun veljensä kanssa puoliksi omistamansa Mari II -veneen keväthuollon äärellä. Vesille Korppas toivoo pääsevänsä parin viikon sisällä.
Lauri on Korppas on viettänyt viikonlopun veljensä kanssa puoliksi omistamansa Mari II -veneen keväthuollon äärellä. Vesille Korppas toivoo pääsevänsä parin viikon sisällä.

Kotkalainen Lauri Korppas on viettänyt lapsuudestaan asti aikaa perheensä mökillä Pyhtään Kaunissaaressa. Nyt Korppas on viettänyt saaressa viikon ja aikoo viipyä vielä ensi keskiviikkoon.

— Polvenkorkuisesta asti olen täällä aikaani viettänyt ja nyt aion nauttia jokaisesta aurinkoisesta päivästä.

Korppas iloitsee siitä, että mökkeilykausi on vihdoin alkanut ja Korppas on päässyt tekemään veneelleen keväthuoltoa. Vesille veneellä ei vielä kuitenkaan pääse.

— Haaveissa on, että parin viikon sisällä vene olisi vesikelpoinen, mutta tällä hetkellä on vielä lasikuidutushommat kesken.

Korppas kertoo olevansa ensi keskiviikkoon asti talvilomalla, koska ei ehtinyt työkiireiden takia pitää lomaa aiemmin. Ajankohta ei kuitenkaan haittaa.

— Tämähän on optimaalinen aika viettää talviloma. Viime viikollakin satoi useana päivänä räntää, joten olo on ollut hyvin talvinen. Nyt muutaman päivän ajan sää on ollut kuitenkin paljon parempi. Eiköhän se kesäkin sieltä tule, Korppas naurahtaa.

Talviloman päättymisestä kesäloman alkamiseen Korppaksella on aikaa vain hiukan yli kuukausi.

—Niukin naukin jaksan sinne asti.

Veneily kuuluu myös Korppaksen kesälomasuunnitelmiin. Aiempiin kesiin on kuulunut ainakin yksi pidempi veneretki.

— Tarkat suunnitelmat eivät ole vielä tiedossa, mutta aiempina kesinä olen käynyt esimerkiksi Virossa Vergin vanhassa kalastajakylässä.

Parasta viikonlopussa on Kymen Sanomissa sunnuntaisin verkossa ilmestyvä sarja.

Akseli Vanhala