Kotkaan yöelämään uusi tulokas — Palotorninvuorelle avattiin terassi

5.5.2017 21:02
Kuva: Nea Hemming
Uusi terassi keräsi Palotorninvuorelle uteliaita asiakkaita.
Uusi terassi keräsi Palotorninvuorelle uteliaita asiakkaita.

Palotorninvuorelle avattiin perjantaina uusi terassi Palski, kun aiemmin kotkalaisia torilla palvellut kahvila Tori-Parlamentti siirrettiin Palotorninvuorelle ja muutettiin terassiksi.

Terassin perustaja Janne Laukko kertoo, että ajatus terassista Palotorninvuorelle syntyi jo vuosia sitten.

— Alun perin ajatus syntyi jo vuosia sitten, mutta sitten se pääsi unohtumaan. Nyt tuntui siltä, että aika oli kypsä terassin perustamiseen.

Laukko kehuu Palotorninvuorta Kotkan aurinkoisimmaksi paikaksi, ja ajatus terassin taustalla olikin ”auringonlaskun baari”, jossa aurinko toimii portsarina. Myös näköala on Laukon mukaan ensiluokkainen, koska näköalatasanteelta näkyvät niin venesatama kuin tehtaan piiputkin.

Edellisellä viikolla rakennettua Palskia aiotaan pitää auki keväällä sään salliessa, mutta kesällä joka päivä.

Akseli Vanhala