Tuuli puhalsi maastopaloa asuinrakennusta kohti Virolahdella, pelastuslaitos sai palon hallintaan ajoissa

20.4.2017 16:15
Kuva: Minna Mäkinen
Pelastuslaitos sai asuinrakennusta uhanneen maastopalon ajoissa hallintaan Virolahdella. Arkistokuva keväältä 2014.
Pelastuslaitos sai asuinrakennusta uhanneen maastopalon ajoissa hallintaan Virolahdella. Arkistokuva keväältä 2014.

Virolahdella Kirkontien tuntumassa syttyi maastopalo torstaina iltapäivällä. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kello 14.46.

Päivystävä palomestari Toni Kuoppamäki kertoo, että tuuli puhalsi paloa kohti läheistä asuinrakennusta, mutta palon leviäminen saatiin estettyä ajoissa. Kuoppamäen mukaan maastoa paloin noin 50 x 60 metrin kokoinen alue. Paloalue oli heinikkoa, jossa oli joitakin puuntaimia.

Talossa oltiin kotosalla, mutta kukaan ei loukkaantunut palossa, eivätkä rakennukset kärsineet vahinkoja. Tällä hetkellä pelastuslaitoksella ei ole tietoa mistä palo on lähtenyt.

Kuoppamäen mukaan maasto on nyt todella kuivaa Etelä-Kymenlaaksossa.

— Nyt jos koskaan pitää olla melkoisen huolellinen avotulen käsittelyn kanssa, maasto syttyy todella helposti.

Viime päivinä Kymenlaaksossa on syttynyt useita maastopaloja.

Juho Maijala