Tähtitaivaan ihailua ja tavaranvaihtoa tällä viikolla

17.4.2017 11:28
Kuva: Tuntematon
Tähtitaivas on keväälläkin kaunis.
Tähtitaivas on keväälläkin kaunis.

Tähtitaivaan tuntija Timo Loikala luennoi kevään tähtitaivaasta Kotkan pääkirjaston auditoriossa keskiviikkona.Timo Loikala on tähtiharrastusseura Konut Tählet ry:n puheenjohtaja ja pitänyt lukuisia luentoja tähtitaivaasta ja avaruudesta. Luento alkaa kello 17. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Kotkan kestävän kehityksen yhteistyöryhmä järjestää Nuukuusviikon merkeissä jo perinteeksi muodostuneet Tavaranvaihtopäivät 21. - 22.4. Tällä kertaa tapahtuma järjestetään Karhulassa, osoitteessa Vesivallinaukio 5 D. Perjantaina ovet ovat auki klo 10-17 ja lauantaina klo 10-14.

Tavaranvaihtopäivät toimivat "tuo tullessas, vie mennessäs"-periaatteella eli paikalle voi tuoda itselle tarpeetonta, mutta vielä käyttökuntoista kodin pientavaraa - esimerkiksi puhtaita vaatteita ja asusteita, kenkiä, urheiluvälineitä, leluja ja astioita, ei kuitenkaan kirjoja. Paikalle voi myös tulla vain katselemaan ja tarpeellista löytäessään ottaa mukaan, ilmaiseksi. Raha ei siis vaihda omistajaa eikä tavaran vieminen edellytä tavaran tuomista.