Pääministeri Juha Sipilä Kotkassa: Kuntavaaleissa äänestäjien tärkein tehtävä on äänestää

19.3.2017 6:50
Kuva: Sari Tauru
Juha Sipilä ja Tuulikki Talsi keskustelivat Karhulan torilla ihmisten selviytymisestä tavallisessa arjessa.
Juha Sipilä ja Tuulikki Talsi keskustelivat Karhulan torilla ihmisten selviytymisestä tavallisessa arjessa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vieraili lauantaina Kotkassa ja Haminassa. Lähestyvät kuntavaalit vievät miestä viikonlopun aikana eri puolille Kaakkois-Suomea.

— Vaaleissa äänestäjien tärkein tehtävä on käyttää äänioikeuttaan. Emme saa antaa periksi sille ennusteelle, että tulossa olisi huono äänestysprosentti.

Uusilla valtuutetuilla on edessään muuttuvien kuntien asioiden hoitaminen.

— Suuret tehtävät siirtyvät kunnilta isommille tahoille ja kuntien tärkeimpiä tehtäviä ovat opetustoiminnasta huolehtiminen aina varhaiskasvatuksesta alkaen. Kuntien tulee myös huolehtia elinvoimaisuudestaan ja luoda edellytyksiä uusien työpaikkojen syntymiselle.

Sipilä kertoi katsovansa maan tulevaisuuteen ja talouden kehitykseen luottavaisin mielin.

— Käänne parempaan suuntaan on jo tapahtunut.

Lue lisää aiheesta päivän lehdestä tai Kymen Sanomien mobiilisovelluksesta.

 

Johanna Vehkaluoto