Oletko hakemassa opiskelemaan? Mitä kannattaa huomioida ennen hakemista

19.3.2017 21:10

Keskiviikkona alkaneessa korkeakoulujen yhteishaussa voi hakea opiskelemaan ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Ennen hakemuksen täyttämistä on hyvä miettiä ainakin seuraavia asioita.

1. Koulutuksissa on mahdollista suorittaa opintoja myös useasta saman korkeakoulun yksiköstä tai muista korkeakouluista. Kannattaa myös miettiä, mitä haluaa opiskelun jälkeen ammatikseen tehdä.

2. Ennen hakemista on hyvä varmistaa hakukohteen kelpoisuusvaatimukset.

3. Vuodesta 2016 laki on velvoittanut korkeakouluja varaamaan osan aloituspaikoista ensikertaa korkeakouluun hakeville. Ensikertalaisia ovat ne, jotka eivät ole suorittaneet suomalaista ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkintoa tai vastaanottaneet paikkaa koulutuksesta, joka on alkanut 2014 syksyllä tai sen jälkeen.

4. Kannattaa tarkistaa, mitä liitteitä hakemuksessa pitää olla, koska eri hakukohteisiin vaaditaan eri liitteet. Lisätietoja hakemukseen vaadittavista liitteistä saa hakemuksen viimeiseltä sivulta.

5. Pääsykokeisiin ei yleensä lähetetä kutsuja. Pääsykokeiden ajan ja paikan voi tarkistaa Opintopolku-palvelusta tai korkeakoulujen nettisivuilta.

6. Osaan hakukohteista vaaditaan ennakkotehtävä, joten kannattaa tarkistaa, onko hakukohteessa ennakkotehtävä ja milloin se pitää palauttaa.

Lähde: Opintopolku-palvelu

 

Akseli Vanhala