Jehovan todistajien kokouspaikka vaihtuu Kotkassa - Haminaan tulossa kokonaan uusi sali

16.3.2017 10:37

Jehovan todistajien kokouspaikka vaihtuu Kotkassa. Seurakunta on myynyt Kauppakadulla sijainneen kokouspaikan yksityishenkilölle. Uusi kokouspaikka löytyy Korelasta.

— Keskustan kokouspaikka on palvellut meitä hyvin, mutta sen tilat olivat melko pienet. Korelan sali on kolmisen kertaa suurempi ja sijaitsee keskeisemmällä paikalla seurakuntien alueiden kannalta, sanoo Sami Rantanen paikallisesta Jehovan todistajien seurakunnasta.

Korelan salissa kokoontuu jatkossa kaksi suomenkielistä seurakuntaa ja yksi venäjänkielinen seurakunta. Kokoustoimintaa on Kotkassa myös englannin ja ranskan kielillä.

Jehovan todistajilla on Suomessa lähes 300 seurakuntaa ja noin 210 omaa kokouspaikkaa, joita kutsutaan valtakunnansaleiksi. Tänä kesänä rakennetaan uusi kokouspaikka Haminaan.

— Suomessa meillä on erinomainen tilanne, koska kaikki seurakunnat kokoontuvat omissa valtakunnansaleissamme ja salit ovat hyvässä kunnossa. Kokouspaikkoja ei myydä taloudellisista syistä. Pyrimme siihen, että salit ovat sellaisissa paikoissa, että ne palvelevat parhaiten alueen ihmisiä ja seurakuntia. Myös salien varustelua parannetaan. Yritämme pysyä tässäkin ajan hermolla, kertoo myyntiryhmän jäsen Markus Lahtinen tiedotteessa.

Jehovan todistajilla on Suomessa noin 19 000 jäsentä.

Pekka Kimpanpää