Kairossa tanssitaan merellisissä tunnelmissa

14.3.2017 18:10

Sataman valojen tunnelmallisessa loisteessa tanssitaan ravintola Kairossa ensi lauantaina. Jo perinteeksi muodostuneissa vanhan hyvän ajan tansseissa heittäydytään muutenkin merellisiin tunnelmiin.

Jarkko Puro & Mika Huusari Orkestereineen soittaa tunnettuja, osin legendaarisia kappaleita. Soittolistalla on muun muassa Yö saaristossa, Laivat puuta, miehet rautaa, Tähdet meren yllä ja Adios Muchachos.

— Pyrimme välittämään parhaita 1950- ja 60-luvun tanssitunnelmia. Ihmiset pääsevät tanssimaan valsseja, tangoja, lattareita, foxtrotteja. Perinteitä pidetään kunniassa, joten nykypäivän iskelmää ei ole mukana, kertoo Mika Huusari.

Vanhan ajan tanssien perinne alkoi Meriniemessä ja nyt ollaan Kotkansaaren toisella laidalla. Huusari painottaa, että Kotkassa on erittäin hyviä paikkoja, joissa päästään hienoon soitto- ja tanssitunnelmaan. Muusikot sekä tanssijat siis viihtyvät.

Orkesterin basistina on Jorma Ojanperä ja rumpalina Konsta Puro. Illan solistina vierailee Teresa Luode. Jarkko Puro solisteeraa sekä huilistina että laulajana.

Tanssit ravintola Kairossa lauantaina 18.3. kello 19—22.