VeVe sai vahvistuksen Latviasta

13.3.2017 23:18
Kuva: Jarkko Heikkinen
VeVen Andris Jubelis juoksi hiihtolomaviikolla keskimatkan kisassa Medina-Sidonian vanhassa kaupungissa Espanjassa.
VeVen Andris Jubelis juoksi hiihtolomaviikolla keskimatkan kisassa Medina-Sidonian vanhassa kaupungissa Espanjassa.

Vehkalahden Veikot voitti suunnistuksen suurkilpailun Jukolan viestin vuonna 2006 Salossa. Eikä voitto ollut sattumaa, sillä VeVe oli vuosina 2004—2012 aina vähintään seitsemän parhaan joukossa.

Mutta sitten alkoi alamäki: 15:s, 15:s, 25:s ja viime vuonna Lappeenrannan kura-Jukolassa 50:s. Seurassa on tehty johtopäätöksiä ja nyt meneillään on sukupolvenvaihdos.

Selvä merkki uusiutumisesta on VeVen riveihin siirtynyt latvialainen maajoukkuesuunnistaja Andris Jubelis, 28. Kun lähtijäpuolella on 40-vuotias Petteri Muukkonen, Jukola-joukkueen keski-ikä putoaa jo kummasti.

— Yritämme valmentaa nuorista kovaa uutta joukkuetta, kun vanhasta porukasta on enää muutama jäljellä, VeVen valmennuksen johtoryhmään kuuluva Janne Weckman sanoo.

Jubelis oli hiihtolomaviikolla VeVen leirillä Etelä-Espanjassa, Punta Umbriassa Sevillan lähellä.

— Hän on päättänyt satsata ainakin muutaman vuoden ajan täysillä urheilemiseen. Siksi hän halusi pohjoismaiseen seurajoukkueeseen, Weckman kertoo.

— Meille hän sopii erinomaisesti, koska nuoret tarvitsevat vierelle huippumiehen näyttämään miten homma tehdään.

Jubelis on Latvian toiseksi paras suunnistaja maailmanmestari Edgars Bertuksin jälkeen. Jubelisin maailmanranking on 64.

Jukka Lehtoranta