Ville Haapasalo Kotkassa: Heinäkuussa en matkusta mihinkään

23.4.2016 12:31
Kuva: Raimo Eerola
Ville Haapasalo vieraili tänään Kotkassa syksyllä ilmestyvän Vimpan päälle kalareissu -kirjan kuvauksissa.
Ville Haapasalo vieraili tänään Kotkassa syksyllä ilmestyvän Vimpan päälle kalareissu -kirjan kuvauksissa.

Ville Haapasalo sukelsi tänä aamuna Kotka Maretariumin suureen Itämerialtaaseen. Sukellus liittyi syksyllä ilmestyvän Vimpan päälle kalareissu -kirjan kuvauksiin.

Venäjältä, Yhdysvalloista ja Karibialta televisiosarjoja tehneelle Haapasalolle kertyy 200—300 matkustuspäivää vuodessa.

Vaikka parhaillaan televisiossa pyörivän sarjan nimi on Ville Haapasalo goes lomalle, on hänen oikea lomansa aikaa, jolloin mies ei matkusta minnekään.

— Lomailen aina heinäkuussa. Silloin haluan viettää aikaani perheen kanssa kotona tai mökillä enkä matkusta mihinkään, kertoo Haapasalo.

Kaikki eivät ole sitä uskoneet.

— Viime kesänä eräs tapahtumanjärjestäjä tarjosi minulle ensin kaksin- sitten kolminkertaista summaa tavalliseen esiintymispalkkiooni nähden, mutta sanoin hänelle, että en tule, minä olen nyt lomalla!

Johanna Vehkaluoto