Kymen Sanomat kysyi kuntalaisilta säästökohteita — mistä sinä leikkaisit?

4.3.2016 6:26

Kymen Sanomien levikkialueen kunnissa tehty katugallup näyttää, että leikkauskohteet ovat vähissä. Kukaan ei veisi enempää vähävaraisilta, mutta korkeapalkkaisten suotaisiin osallistuvan talkoisiin tukevammilla setelitukoilla.

Moni toivoisi edes peruspalveluiden pysyvän. Jos johonkin panostettaisiin, niin lapsiin ja nuoriin.

Katugallupin tausta-ajatuksena ovat vaikeat yhteiskuntasopimusneuvottelut sekä Etelä-Kymenlaakson kuntien pienemmät, mutta sitäkin suuremmiksi kasvaneet väännöt esimerkiksi koulujen lakkauttamisista. Sen vuoksi kuntalaisilta kysyttiin myös arvosanaa oman kunnan päättäjien ratkaisuista. Vaikka useammalla oli kipakkaa sanottavaa päättäjien toimista, lopulta moni tuli puolitiehen vastaan ja myönsi päättäjien toimivan parhaimmalla katsomallaan tavalla tukalassa tilanteessa.

Lue lisää päivän lehdestä tai Kymen Sanomien mobiilisovelluksesta.

 

Suvi-Tuuli Malinen