Lukija antaa tuomion, jos kirjailija mokaa faktoissa

29.2.2016 7:12
Kuva: Päivi Virta-Salo

Fiktiivinenkään teksti ei siedä asiavirheitä. Dekkarikirjailija Leena Lehtolainen saa verkossa sapiskaa lukijaltaan juristi Markukselta: Suomalaisessa oikeuskäytännössä surmatun lähiomainen ei ole todistaja, syyttäjä ei suorita esitutkintaa, poliisi ei määrää mielentilatutkimusta. Ja tuomio voi olla ehdollinen, ei ehdonalainen, mutta vankilasta voi päästä ehdonalaiseen vapauteen.

— Tästä virheestä olen huomauttanut Lehtolaista ennenkin. Eikö joku kustantajan juristi voi lukea käsikirjoitusta, ettei hyvää kirjaa rasittaisi juridiset asiavirheet. Minäkin voisin korjata veloituksetta, Markus vuodattaa #kirja-sivustolla.

Kirjailija Kaiho Nieminen on Markuksen kannalla.

— Fiktiossa ei saa olla yhtäkään pahaa virhettä. Virhe vie lukijan luottamuksen, hän alkaa epäillä kirjaa myös henkisellä tasolla, hän sanoo.

Monet Niemisen kirjoista ajoittuvat menneille vuosisadoille. Se vaatii tarkkuutta olosuhteiden suhteen.

— Jopa kielen kanssa on varottava, ettei hahmojen suuhun laita sanoja ja ilmaisuja, joita silloin ei tunnettu.

Kun Niemisen 1700-luvulle sijoittuva Rajankävijä ilmestyi, tuttu toimittaja toisesta kustantamosta soitti ja huomautti lasista ulos katsomisesta. Tämän mukaan torpissa ei tuolloin ollut ikkunalaseja.

— Käskin hänen tarkistaa asian, ja hän myönsikin minun olleen oikeassa. Mäntyharjussa oli taloja, joissa jo tuohon aikaan oli monta lasi-ikkunaa.

Tekstiin jääneet virheet harmittavat myös kustannustoimittajaa. Vuosien tuoma rutiini auttaa kustannustoimittajaa havahtumaan kohtiin, joissa saattaisi olla jotakin vialla, ja tarkistamaan niitä.

— Yksi raadollinen esimerkki on, mitä tapahtuu ruumiille meressä. Olen joutunut parille rikoskirjailijalle selittämään, että jos ruumis ylipäänsä löytyy, se ei kuukausien kuluttua enää ole tunnistettavissa tai edes näytä ihmiseltä, sanoo kustannustoimittaja Anne Ilves  kustannusyhiö Tammesta.

Arkiset asiatkin vaativat tarkkuutta: jos eletään heinäkuuta, nousevan auringon säteet eivät voi kullata kirjastoon pyöräilevän henkilön maisemaa.

Erityisesti realisteille on uskottava todellisuudenkuvaus ollut keskeistä, kirjallisuudentutkija, dosentti Riikka Rossi Helsingin yliopistosta sanoo.

— Minna Canth kävi vankilassa tapaamassa lapsensa surmanneita naisia Anna-Liisa-draamaa kirjoittaessaan,

Rossi muistuttaa, että kaunokirjallisesta faktan ja fiktion sekoituksesta syntyy aina uudenlainen todellisuus, joka ei palaudu meidän maailmaamme. Realistiseen toden tuntuun taas vaikuttavat faktojen ohella muun muassa henkilökuvaus ja tyyli.

Ärtymys, jota lukija kokee huomatessaan todellisuutta vastaamattoman yksityiskohdan, liittyy Rossin mukaan muuhunkin kuin tiettyyn yksityiskohtaan.

— Kun Jari Tervon Layla-romaani sai kritiikkiä kurdinkielisten sanojen kirjoitusasusta, kyse ei ollut yksittäisistä sanoista vaan laajemmin romaanin tavasta kuvata kurdeja. Teosta arvostelleet kurdilukijat kokivat sen yksinkertaistavana ja jopa loukkaavana.

Lue lisää maanantain lehdestä tai Kymen Sanomien mobiilisovelluksesta.

Kaija Lankia