Haminalainen Teemu Honkasalo, 18, kuvaa veljensä kanssa dokumenttia driftingistä

25.2.2016 18:30
Kuva: Sasu Mäkinen
Kuvaaminen on Teemu Honkasalolle toistaiseksi vain harrastus, mutta myös yritystoiminta on käynyt mielessä.
Kuvaaminen on Teemu Honkasalolle toistaiseksi vain harrastus, mutta myös yritystoiminta on käynyt mielessä.

Haminalainen Teemu Honkasalo, 18, tekee parhaillaan veljensä kanssa dokumenttielokuvaa driftingistä.

— Dokumentista on tarkoitus tehdä tavallisia ihmisiäkin kiinnostava, eikä sitä ole suunnattu ainoastaan lajin parissa toimiville ihmisille, hän kertoo.

Nuorukaiset ovat tehneet yhdessä aiemminkin hyvän vastaanoton saaneita videoita DNK Media -nimellä.

Kuvaaminen on Honkasalolle toistaiseksi vain harrastus, mutta myös yritystoiminta on käynyt mielessä. Videokuvausta hän pitää hyvänä harrastuksena, koska siinä pääsee toteuttamaan itseään ja kokeilemaan kaikkea uutta.

Lue lisää aiheesta perjantain nuortensivulta tai Kymen Sanomien mobiilisovelluksesta.

Drifting

Japanissa alkunsa saanut autourheiluharrastuksen muoto.

Ideana on ajaa takavetoisella autolla ennalta määritettyä reittiä koko radan leveyttä hyödyntäen. Samalla kuljettajan tulee ajaa näyttävästi sivuluisussa mahdollisimman suuressa kulmassa saaden aikaiseksi paljon savua.

Tuomaristo arvostelee suorituksen antaen pisteitä muun muassa ajolinjoista, nopeudesta ja näyttävyydestä.

Sasu Mäkinen