Attendo toimii hyvin Pyhtäällä

21.2.2016 16:23
Kuva: Kimmo Seppälä
Pyhtää kunnanjohtaja Olli Nuuttila on luotsannut kuntaa muun muassa siihen, että sosiaali- ja terveyspalvelut tuottaa Attendo.
Pyhtää kunnanjohtaja Olli Nuuttila on luotsannut kuntaa muun muassa siihen, että sosiaali- ja terveyspalvelut tuottaa Attendo.

Pyhtää ulkoisti sosiaali- ja terveyspalvelunsa runsas vuosi sitten. Nyt pyhtääläiset antoivat kunnan uudenlaisille palveluille, Attendolle palvelutuottajana, arvosanan 4,65. Maksimipisteet olisivat olleet viisi. Kyselyyn vastasi 194 kuntalaista, kertoo Attendon raportti.

Terveysasemalla palautetta terveysaseman toiminnalle antoi 4 496 asiakasta. Yhdeksän kymmenestä palautteesta oli positiivinen.

— Lokakuussa palveluntuottaja teki ennätyksen, sillä 95 prosenttia asiakkaista antoi hymynaaman palvelusta, sosiaali- ja terveysjohtaja Timo Hokkanen kertoo.

Myös kunnanjohtaja Olli Nuuttila sanoo, että uudistus onnistui.

— Se on kaikkien etu, etenkin kuntalaisten.

Pyhtään sosiaali- ja terveyslautakunta tutustuu selvitykseen kokouksessaan 23.2.

Issu Huovinen