Mika Pekkola kirjoitti keskiaikaisen mysteeritarinan

17.2.2016 20:12
Kuva: Ville Juurikkala
Haminalaislähtöinen Mika Pekkola on kirjoittanut kaksi romaania.
Haminalaislähtöinen Mika Pekkola on kirjoittanut kaksi romaania.

Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella riehuu epidemia. Nuori lääkäri Simon Hoffman lähetetään Lounais-Saksaan tutkimaan outoa kulkutautia, joka suistaa sairastuneet ihmiset järjiltään.

Haminalaislähtöisen Mika Pekkolan uutuusteos Pyhän Antoniuksen tuli (Like) on historiallinen romaani, joka sijoittuu 1500-luvun alkuun, keskiajan ja uuden ajan vaihteeseen. Romaani etenee mysteeritarinana, jossa nuori lääkäri yrittää selvittää epidemiaa lääketieteen keinoin syvästi uskonnollisessa yhteiskunnassa. Hän kohtaa taudin lisäksi köyhyyden ja sorron synnyttämät ristiriidat sekä inkvisition mahdin.

Pekkolan mukaan kirja tuo esiin vastakkainasettelun kristinuskon keskeisten teemojen, oikeuden ja armon välillä. Tarina heijastelee myös nyky-yhteiskuntaa: epätasa-arvoa ja yksilön osaa yhteisössä.

Vuonna 1979 syntynyt Pekkola väitteli filosofian tohtoriksi yleisen historian alalta vuonna 2010. Hänen esikoisromaaninsa Aamun kirkastus ilmestyi vuonna 2012.

Lue lisää aiheesta torstain lehdestä.