Haminassa hurja kasvu huume- ja väkivaltarikoksissa — Kotkassa omaisuusrikosten määrä lisääntyi

29.1.2016 12:02 | Päivitetty: 29.1.2016 14:47

Huume- ja väkivaltarikosten määrä tuplaantui Haminassa viime vuonna. Vuonna 2015 poliisille ilmoitettiin 122 väkivaltarikosta, mikä on 38 enemmän kuin edellisvuotena. Kasvua on siis noin 45 prosenttia.

Huumausainerikoksia ilmoitettiin puolestaan 82 kappaletta. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 48, joten määrä on kasvanut 71 prosenttia.

Rikoskomisario Juha Junkkari Kaakkois-Suomen poliisista kertoo, että päihde- ja henkirikokset liittyvät yleensä toisiinsa.

— Prosentit ovat siinä mielessä harhaanjohtavia, että luvut eivät itsessään ole kovin suuria. Huumeongelmat ovat kuitenkin nostaneet selvästi päätään Haminassa; rikosmäärien kasvu on ollut hurjaa.

Kaikkiaan rikosten määrä kasvoi Haminassa lähes kolme prosenttia. Poliisille ilmoitettiin yhteensä 1 977 rikosta, mikä on 57 enemmän kuin vuonna 2014.

Kotkassa rikosten määrä laski viime vuonna noin seitsemän prosenttia. Poliisille ilmoitettiin 6 557 rikosta, kun vastaava luku oli vuotta aiemmin 7 026.

Väkivaltarikosten määrä väheni noin kahdeksan prosenttia. Junkkarin mukaan rikosmäärien laskua selittää osaltaan se, että poliisi on lisännyt näkyvää valvontaa kaduilla.

— Tyypillisesti pahoinpitely tapahtuu anniskelupaikkojen lähettyvillä niiden sulkemisajan jälkeen. Näitä tapauksia voidaan ennaltaehkäistä valvonnan lisäämisellä.

Kotkassa tehtiin viime vuonna omaisuusrikoksia 1,51 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014. Myös petosrikosten määrissä tapahtui kasvua 13,65 prosenttiyksikköä. Petoksia tehtiin 433, mikä on  52 edellisvuotta enemmän.

Junkkarin mukaan koko Etelä-Kymenlaakson alueella on nähtävissä ilmiö maksuvälinepetosten ja verkossa tehtävien rikosten määrän kasvussa. Sen sijaan tavanomaiset petokset ovat vähentyneet.

— Sähköinen maailma houkuttelee rikollisia, ja verkossa rikoksia tekevien osaaminen on lisääntynyt. Selvää on, että näiden rikosten selvittäminen vaatii myös poliisilta uudenlaista osaamista, Junkkari sanoo.

Kanerva Jalarvo