Pakkoruotsi voi poistua alueellisina kokeiluina

27.5.2015 22:43
Kuva: Maija Kaibijainen
Ruotsin kielen ehdoton asema Suomen kouluissa on murtumassa. Hallitus aikoo sallia alueelliset kokeilut, joissa ruotsin korvaa esimerkiksi venäjä. Ruotsin kuningaspari vieraili talvella Lappeenrannassa muistuttamassa ruotsin kielen tärkeydestä.
Ruotsin kielen ehdoton asema Suomen kouluissa on murtumassa. Hallitus aikoo sallia alueelliset kokeilut, joissa ruotsin korvaa esimerkiksi venäjä. Ruotsin kuningaspari vieraili talvella Lappeenrannassa muistuttamassa ruotsin kielen tärkeydestä.

Uusi hallitus sallinee alueelliset kokeilut, joissa pakollinen ruotsin opiskelu korvataan kouluissa jollain muulla kielellä eli käytännössä venäjällä. Hallitusohjelmassa on asiaa koskeva lyhyt kirjaus.

”Lisätään ja monipuolistetaan kieltenopiskelua. Käynnistetään alueellinen kokeilu siitä, että aloitetaan vieraan kielen opiskelu jo ensimmäisellä luokalla ja mahdollistetaan alueellinen kokeilu kielivalikoiman laajentamisesta eduskunnan hyväksymän ponnen mukaisesti.”

Kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) teki maaliskuussa ponnen, jossa hallitusta kehotetaan selvittämään mahdollisuudet alueellisiin kokeiluihin kielten valinnaisuuden lisäämiseksi ilman velvoittavaa ruotsin kielen opiskelua.

Eduskunta hyväksyi ponnen niukasti äänin 93—89. Eduskunnassa keskusta, perussuomalaiset ja valtaosa kokoomuslaisista kannatti tätä.

Erityisesti itärajan kunnissa on ollut haluja ruotsin kielen korvaamisesta venäjällä, joka on alueellisesti koettu tärkeämmäksi.

Muutama vuosi sitten kahdeksan itärajan kuntaa haki viiden vuoden kokeilulupaa venäjän opettamiseksi B1-kielenä ruotsin sijaan. Joulukuussa 2012 opetusministeriö kuitenkin hylkäsi hakemukset perusopetuslakiin vedoten.

Alueellisia kokeiluja koskevan kohdan lisäksi uudessa hallitusohjelmassa on ruotsin kielen asemasta myös toinen kirjaus. ”Meillä on rikas kieli- ja kulttuuriperintö ja vaalimme kaksikielistä Suomea perustuslain ja arvojemme mukaisesti.”

Timo Laitakari