Juho Eerola vaatii muslimiyhteisöiltä anteeksipyyntöä

25.2.2014 20:31 | Päivitetty: 26.2.2014 8:48
Kuva: Sini Juutilainen
Juho Eerola
Juho Eerola

Perussuomalaisten kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola vaatii Suomen muslimiyhteisöä sanoutumaan irti saarnaajista, jotka levittävät vihaa seksuaalivähemmistöjä ja juutalaisia kohtaan. Hän myös toivoo anteeksipyyntöä niiltä yhteisöiltä, jotka ovat kutsuneet puhujikseen tällaista sanomaa levittäviä saarnaajia.

Eerolan mukaan perinteistä avioliittokäsitystä kannattavat on julkisuudessa yritetty leimata homovastaisiksi.

— Todellinen uhka seksuaalivähemmistöjä kohtaan tulee kuitenkin aivan muualta, Eerola sanoo tiedotteessa.

Eerola katsoo, että muslimisaarnaajat yhdessä Kultaisen Aamunkoiton kaltaisten äärinationalistisien liikkeiden kanssa ovat uhka sekä seksuaalivähemmistöille että Euroopan juutalaisille.

Eerola jätti tiistaina aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.