Katoilta putoava lumi on riski
21.2.2012 7:00Katoilta putoava lumi on tällä hetkellä suurempi riski kuin kattojen lumikuorma.
Eskate Oy:n toimitusjohtaja Martti Hänninen kertoo, että työvoimaa kyllä löytyy.
— Viime talvina meillä on ollut liikkeellä parhaimmillaan toista sataa työntekijää, mutta nyt hieman vähemmän. Pääkaupunkiseudulla sattuneet onnettomuudet saivat puhelimet soimaan maanantaina, kertoo Hänninen.
Katolta pudonnut jää vaati ohikulkijan hengen Helsingin Töölössä maanantaiaamuna. Jalkakäytävällä kävellyt nainen jäi kerrostalon katolta pudonneen lumen ja jään alle hieman ennen aamuyhdeksää.
Isännöintiliitosta muistutetaan, että vastuu turvallisuudesta on aina kiinteistön omistajalla.
Lumi ei ainakaan vielä uhkaa asuintalojen kattoja eteläisessä Kymenlaaksossa. Lumen neliöpaino on alueella tällä hetkellä keskimäärin sadan kilon luokkaa. Kattojen mitoitus Etelä-Kymenlaakson asuintaloissa on 180 kiloa neliömetriä kohti.
— Suojasää yksinään ei muuta lunta painavammaksi, vaan lumi menee silloin vain kasaan. Jotta lumen paino lisääntyisi, se vaatii vesisadetta. Jos sataisi 10—20 millimetriä vetenä tai lumena, sen voi suunnilleen lisätä kiloina neliötä kohti, sanoo tarkastaja Timo Laine Kaakkois-Suomen Ely-keskuksesta.
Lue lisää tiistain Kymen Sanomista



















