Nyt saa säveltää

20.2.2012 18:00 | Päivitetty: 21.2.2012 14:21
Elvis ry:n toiminnanjohtaja Eija Hinkkala, Kotkan ohjelmapäällikkö Niilo Sevänen ja saaristoasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Jorma Leppänen toivovat nyt myös Kotkan seudun tekijöiden esiinmarssia Merilaulukilpailussa. Viimevuotisessa finaalissa ei nähty ensimmäistäkään täkäläistä esitystä. Kuvaaja: Kimmo Seppälä

Vuoden merilaulu 2012 -laulukilpailu julistettiin käyntiin Kotkassa maanantaina. Jo kolmatta kertaa Kotkan Meripäivillä finaaliin kulminoituva merilaulutapahtuma on sävellys- ja sanoituskilpailu, jossa etsitään uusia, aikaisemmin esittämättömiä lauluja. Sisältörajoitus on yksinkertainen: laulun pitää sanoituksellisesti kertoa vesistö- tai saaristoaiheista.

Teksti voi käsitellä meren lisäksi jokia, järviä, vesistön äärellä tapahtuvaa mökkeilyä, matkailua, veneilyä ja kalastusta. Myös veden ääreen sijoittuvat asumis- tai työntekoaiheet ovat haluttua materiaalia.

Kilpailun järjestää Kotkan kulttuuriasiainkeskus, Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry. sekä työ- ja elinkeinoministeriön saaristoasiain neuvottelukunta. Pääpalkinto on 2000 euroa. Toiseksi sijoittunut saa 1200 ja kolmas 700 euroa. Meripäivillä 25.7. pidettävän finaalin paras esitys palkitaan vielä 1000 eurolla.

Kilpailukappaleet pitää toimittaa 2. toukokuuta mennessä Elviksen toimistolle. Tarkat osallistumisohjeet löytyvät Elvis ry:n sivuilta.