Yhteinen pöytä siirtyi kodista ravintolaan

19.2.2012 6:00

Lapsiperheet haluavat ruokailla entistä useammin kodin ulkopuolella. Samalla yhteiset hetket siirtyvät omasta keittiöstä ravintolaan.

Ravintoloissa viihdytään kauemmin ja ruokailuaikojen rajat ovat kadonneet. Viikonloppuisin lounas ja päivällinen ovat sulautuneet ”lunneriksi” hieman kuin aamiainen ja lounas brunssiksi.

Tuore tutkimus myös osoittaa, että nuoret aikuiset ruokailevat mieluusti toistensa ja omien vanhempien seurana. Tutkijat arvelevat, että syynä voi olla ruokailuharrastusten lisääntyminen.

Lue sunnuntain Kymen Sanomista lisää tutkimustuloksista ja kotkalaisten perheiden ruokailutottumuksista.