Koulukiusaaminen Imatran puukotuksen taustalla
15.2.2012 15:45Kosken koululla tiistaina tapahtuneen puukotuksen motiiviksi on poliisin tutkimuksissa paljastumassa koulukiusaaminen.
— Tutkinnassa ei ole kuitenkaan ainakaan toistaiseksi tullut esille vakavaluontoisia kiusaamistapauksia, esimerkiksi fyysistä kiusaamista, rikoskomisario Jyrki Hänninen sanoo.
Hänninen ei ota kantaa siihen, onko epäillyn kiusaamiseen syyllistynyt muita kuin puukotettu.


















