Stora Ensolta ei vielä Sunila-päätöstä
8.2.2012 13:35Stora Enson tämänpäiväinen tulosjulkistus ei sisällä mitään Kymenlaaksoa koskevia uutisia. Kotkassa on odotettu, milloin Stora Enso julkistaa Sunilan kehittämistä koskevan investointipäätöksensä.
Yhtiön viestintäpäällikkö Lauri Peltola sanoi, ettei päätöstä ole odotettavissa ainakaan muutamaan viikkoon.
— Se on vielä pitkässä juoksussa, Peltola totesi.
Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi Stora Ensolle lähes neljä miljoonaa euroa uuden teknologian hankkeeseen. Yhtiössä suunnitellaan Sunilaan hanketta, jossa mustalipeästä erotetaan ligniiniä, jolla korvataan fossiilisia polttoaineita.



















