KoRe selvisi säikähdyksellä
5.2.2012 17:24 | Päivitetty: 5.2.2012 17:47Kotkan Reippaan salibandymiestö oli hukata neljän maalin etumatkan tänään Hollolassa. KoRe johti 2. divisioonan ottelua kahden erän jälkeen 5—1, mutta voitti lopulta vain 7—6 (3—1, 2—0, 2—5).
Kaiken lisäksi isäntäjoukkue HU-Sbandy oli tehdä tasoitusmaalin viime sekunneilla, mutta KoRen maalivahti Janne Blomberg venyi loistotorjuntaan.
— Kaksi erää oikein hyvää peliä, mutta lopussa meni vaikeaksi, KoRen valmentaja Ari Korhonen sanoi.
Mikko Saikkonen teki KoRen maaleista kaksi. Juha Metsäsen saldo oli 1+2.
KoRella on edelleen mahdollisuudet yltää sarjassa nousukarsijan paikalle. Kotkalaiset ovat tasaisessa keskiryhmässä viidentenä, mutta vain kolmen pisteen päässä toisena olevasta PoNoVosta. Sarjakierroksia on jäljellä viisi.


















