Ultra Bra esiintyy Haavisto-konsertissa alkuperäisenä

27.1.2012 13:08
Ultra Bra esiintyi viimeksi vuonna 2001. Kuvaaja: Lehtikuva arkisto/Antti Aimo-Koivisto

Ultra Bra esiintyy alkuperäisessä kokoonpanossaan paluukeikalla presidenttiehdokas Pekka Haaviston (vihr.) tukikonsertissa maanantaina.

— Kaikki ovat mukana, myös Anna Tulusto, kertoo tapahtuman järjestäjän Fullsteamin promoottori Juha Kyyrö.

Tulusto on kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen (vas.) erityisavustaja.

Yhtye esiintyi viimeksi vuonna 2001. Maanantaina se esiintyy Helsingin jäähallissa järjestettävän tukikonsertin loppupuolella.

— He soittavat vähintään puoli tuntia, Kyyrö kertoo.

Ennen Ultra Brata 31 kotimaista lauluartistia esittää omia kappaleitaan. Laulajia säestää Presidentin miehet -housebändi.

Avustaja Jari Hanskan mukaan Haavisto itse saapuu tukikonserttiin kahdeksan maissa. Hän pitää jossain välissä puheen. Myös Haaviston puoliso Antonio Flores on paikalla.

Tänään myyntiin vapautui pieni määrä konserttilippuja, joita ei ollut lunastettu määräaikaan mennessä. Kaikki liput varattiin Kyyrön mukaan hetkessä taas loppuun. Konserttiin on ollut myynnissä noin 7 000 lippua. STT