Rikosten määrä Suomessa kääntynyt kasvuun

26.1.2012 10:36

Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä kasvoi viime vuonna edelliseen vuoteen verrattuna runsaat 2,5 prosenttia eli 23 566 rikoksen verran.

Vuonna 2011 poliisin tietoon tuli kaikkiaan noin 948 799 rikosta.

Erityisesti ovat kasvaneet henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten sekä omaisuusrikosten määrät. Määrät ilmenevät Poliisin tulostietojärjestelmästä ja ne koskevat poliisin tietoon tullutta rikollisuutta.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan tiukasta rahoitustilanteesta huolimatta tilanne toistaiseksi on kuitenkin kohtuullisen hyvä.

— Poliisin rahatilanne alkaa kuitenkin valitettavasti näkyä poliisin tuloksissa. Tilanne tulee kuluvana vuonna entisestään korostumaan, kun väkeä joudutaan vähentämään, hän sanoo