Ornitologi Mikko Pöyhönen: Bongariryntäys riistäytyi käsistä

19.5.2011 19:15 | Päivitetty: 19.5.2011 20:17

Harvinaiseksi iberiantiltaltiksi tunnistettu lintu houkutteli keskiviikkona satoja lintubongareita Ristisaareen.

Ornitologi Mikko Pöyhösen mukaan bongariryntäys riistäytyi kuitenkin hallinnasta ja koitui linnun kohtaloksi.

— Lintu lauloi hyvissä voimissaan reviirillään aina keskiviikon iltapäivän puolelle saakka. Tilanne muuttui ison bongarilauman saapuessa saarelle. Sen jälkeen linnulla ei ollut enää hetkeäkään rauhaa, moittii Pöyhönen.

Bongareiden mukana paikalle saapui myös lintujen rengastaja, jonka tarkoituksena oli pyytää lintu verkolla tarkempia tutkimuksia varten.

— Näillä toimenpiteillä ei linnuille yleensä aiheudu mitään vahinkoa, koska lintujen käsittelyssä on luvanvaraisilla rengastajilla tarkat ohjeet. Nyt lintua kuitenkin tutkittiin ja kuvattiin täysin sääntöjen vastaisesti jopa puolisen tuntia.

Seuraukset olivat Pöyhösen mukaan dramaattiset; lintu oli vapaaksi päästettyä aivan uuvuksissa. Se ei sen koomin enää pystynyt lentämään saatikka laulamaan.

— Illalla lintu oli jo niin huonossa kunnossa, että sen selviämistä yön yli ei pidetty enää mahdollisena.

Bongariliitolla, johon suomalaiset lintubongarit kuuluvat, on tarkat ja selkeät ohjeet bongaustilanteissa käyttäytymiseen. Siinä yksiselitteisesti kielletään lintujen tahallinen häirintä.

— Tapahtunut tullaan käsittelemään Bongariliiton työvaliokunnassa. Tapaus täyttänee myös luonnonsuojelurikoksen tunnusmerkit, joten tapahtunutta voidaan käsitellä myös viranomaistaholla.

Bongariliiton työvaliokunnan puheenjohtaja Jörgen Palmgren on hämmentynyt Pöyhösen väitteistä. Palmgrenin mukaan lintua käsiteltiin täysin sääntöjen mukaisesti.

— En tiedä, mihin hän pohjaa lausuntonsa. Olin itse saaressa kello 13—16. Meitä työvaliokunnan jäseniä oli siellä kaiken kaikkiaan neljä paikalla.


— Lintu saatiin verkkoon ja irrotettiin siitä äärimmäisen varovasti kaikkien ohjeiden mukaan. Se mitattiin ja siitä otettiin höyhennäyte dna-analyysia varten. Sen jälkeen lintu valokuvattiin kädessä. Myös se on aivan normaali menettelytapa tällaisissa tilanteissa, kertoo Palmgren.

Käsittelyn jälkeen lintu oli ontunut vasenta siipeään. Palmgrenin mukaan niin sattaa toisinaan käydä, vaikka kaikki tehtäisiin mahdollisimman varovaisesti.