Googlen ovet auki viimeistä kertaa
10.9.2010 7:00
Googlen palvelinkeskusten rakentamisesta vastaava johtaja Joe Kava kertoi torstain kiertokäynnillä, ettei Google ole vielä koskaan lakkauttanut palvelinkeskustaan. — Haminassakin aiomme olla siis pitkään.
Googlen Summan palvelinkeskuksen ovet olivat torstaina viimeistä kertaa auki ulkopuolisille. Keskuksen rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa. Seuraavien kahden kuukauden ajan rakennustyöt kiihtyvät vielä entisestään, jotta keskukseen voidaan syksyn lopussa tuoda ensimmäiset palvelimet, ja Google pääsee aloittamaan niiden testaukset. Kun palvelimet saapuvat, nostetaan keskuksen turvallisuustoimiakin huomattavasti.
Lue lisää perjantain Kymen Sanomista


















