Matkustajat ja tavara nyt maksutta
31.8.2010 13:15
Huomisesta alkaen yhteysaluksella pääsevät kaikki menijät asuttuihin saariin maksutta myös Kotkasta. Aikaisemmin yhteysliikenne oli maksutonta ainoastaan saariston vakituisille asukkaille. Saaristoliikenteen hankintavastaava Kari Höglund Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta toteaa, ettei maksuja peritä myöskään tavaran kuljetuksesta.
— Eri asia on sitten, minkä kokoluokan kuljetuksia voidaan ottaa, ei mitään talopaketteja kuitenkaan. Yhtenäiset ohjeet tästä on tarkoitus saada vielä syksyn aikana kaikelle yhteysliikenteelle. Turun saaristosta on jonkin verran kokemusta siitä, että tavaran kuljetuksesta on ollut matkustajaliikenteelle häiriötä, Höglund sanoo.


















