Hirvonen: Urani pahin ulosajo

30.7.2010 12:47
Mikko Hirvonen ajoi rajusti ulos neljännellä ek:lla.

Rallikuljettaja Mikko Hirvonen pitää tämänpäiväistä ulosajoaan uransa pahimpana.

Hirvonen ajoi rajusti ulos Suomen MM-rallin neljännellä erikoiskokeella. Ennen Urria 2 -erikoiskokeella tapahtunutta ulosajoa Hirvonen johti rallia.

Hirvonen menetti autonsa hallinnan noin yhdeksän kilometrin kohdalla Urrian erikoiskokeen lähdöstä. Ulosajo tapahtui ison hypyn jälkeen.

— Laskeuduimme hypystä keskelle tietä ja sen jälkeen auto lensi ulos tieltä. Pyörimme ympäri kai kolme tai neljä kertaa. Tämä oli urani pahin ulosajo, Hirvonen kertoi.

Petter Solberg johtaa rallia viiden ajetun erikoiskokeen jälkeen. Toisena on Jari-Matti Latvala, joka on hävinnyt Solbergille 1,3 sekuntia. Kolmantena, 5,1 sekunnin päässä Solbergista väijyy Daniel Sordo.

MM-sarjaa ylivoimaisesti johtava Sebastien Loeb on viidennellä sijalla, 18,9 sekunnin päässä kärkitilasta. Loeb menetti aamun aikana etupuskurinsa, mikä vaikutti hänen autonsa ajettavuuteen.

Kimi Räikkönen on puolestaan jäänyt kärjestä minuutin ja 31,6 sekuntia. Hän on kahdeksantena. MM-ralliteille kahdeksan vuoden tauon jälkeen palannut Juha Kankkunen on hävinnyt kärjelle 1.45,3 minuuttia. Kankkunen on kymmenentenä.