Ilmanlaatu on heikoimmillaan torstaina

28.7.2010 12:10

Suomeen leviää lähivuorokausien aikana idän ja etelän välisten ilmavirtausten mukana metsäpalosavuja Venäjältä. Ilmatieteen laitokselta arvioidaan, että ilmanlaatu on heikoimmillaan torstaina.

— Suomeen tulee kaakosta keskiviikon ja torstain aikana uusi annos hyvin helteistä ilmaa ja sen myötä myös palosavuja. Savua kulkeutuu keskiviikkona jo kaakkoisimpaan Suomeen ja etelärannikolle, torstain ja perjantain aikana savua leviää todennäköisesti myös muualle maahan, kertoo päivystävä meteorologi Henri Nyman.

Ilmanlaatu paranee viikonlopulla etelästä alkaen.