Meripäivillä ylimääräisiä bussivuoroja
27.7.2010 12:23Meripäivien aikaan ajetaan runsaasti ylimääräisiä linja-autovuoroja. Aiempien vuosien tapaan esimerkiksi Länsi-Kotkaan kulkeva linja 13 lähtee yöaikaan 30 minuutin välein Kotkan Ruukinkadulta aina kello 03.30 saakka.
Yövuoroja on lisätty muihinkin Kotkan kaupunginosiin sekä Pyhtäälle ja Haminaan. Päiväaikaan bussit kulkevat normaalien aikataulujen mukaan. Lisäyksenä ovat kuitenkin torstaina, perjantaina ja lauantaina Santalahden leirintäalueelle suuntautuvat vuorot.
Tarkat aikataulut löytyvät muun muassa keskustan pysäkeiltä, Matkahuolloista, Pohjolan liikenteen linja-autoista sekä internetistä osoitteesta www.kotka.fi/aikataulut.


















