Kymen Sanomat online

Online-uutiset

Anna palautetta

Anna toimitukselle palautetta tästä.

Keskustelua

Pulkkanen kipusi jo kahden lyönnin päähän

24.7.2010 16:44

Tapio Pulkkanen
Kuvaaja: Kai Kilappa

Kymen Golfin Tapio Pulkkanen taistelee huomenna Espoossa kynsin hampain uransa ensimmäisestä golfin Suomen mestaruudesta. Pulkkanen nousi tänään jo kahden lyönnin päähän SM-kisaa alusta asti johtaneesta Miro Veijalaisesta.

Pulkkanen oli päivän alkajaisiksi kuusi lyöntiä Veijalaista jäljessä. Kotkalainen ei saanut alussa birdie-vaihdetta päälle, ja Veijalainen karkasi viidennellä reiällä jo kymmenen lyönnin päähän.

Pulkkasen kiri alkoi yhdeksännen reiän eaglella. Kun Veijalainen teki samalla reiällä bogin ja kymmenennellä tuplabogin, kutistui ero hetkessä puoleen. Pulkkanen hurjasteli vielä reiät 14-16 birdie-eagle-birdie, ja päätti päivän erinomaisiin hyökkäysasemiin. Lappeenrantalaista Viipurin Golfia edustavan Veijalaisen kärkitulos on -10 (63+71+72), Pulkkasen -8 (74+66+68) ja kolmantena olevan Suur-Helsingin Golfin Tuomas Salmisen -4 (71+71+70).

Kärkikolmikko ratkaissee keskenään mestaruuden, sillä neljäntenä oleva Nurmijärven Golfklubin Henri Satama on jo 13 lyönnin päässä Veijalaisesta.

Kymen Golfin Niko Tainio (78+76+77) on 33:ntena, Timo Saarela (75+79++78) 38:ntena ja Pertteli Tuutti (78+76+80) 41:ntenä.

Kukaan kotkalainen miespelaaja ei ole voittanut golfin lyöntipelin SM-kultaa. Pulkkasella on viimevuotisen hopean lisäksi pronssia toissa vuodelta.

Lähetä LähetäFacebook FacebookTwitter Twitter
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Kymen Sanomat: Pulkkanen kipusi jo kahden lyönnin päähän

Kymen Golfin Tapio Pulkkanen taistelee huomenna Espoossa kynsin hampain uransa ensimmäisestä golfin Suomen mestaruudesta. Pulkkanen nousi tänään jo kahden lyönnin päähän SM-kisaa alusta asti johtaneesta Miro Veijalaisesta. Pulkkanen oli päivän alkajaisiksi kuusi lyöntiä Veijalaista jäljessä. Kotkalainen ei saanut alussa birdie-vaihdetta päälle, ja Veijalainen karkasi viidennellä reiällä jo kymmenen lyönnin päähän.

Lue koko uutinen:
http://www.kymensanomat.fi/Online/2010/07/24/Pulkkanen+kipusi+jo+kahden+ly%C3%B6nnin+p%C3%A4%C3%A4h%C3%A4n/201039405251/4

(*) Pakolliset kentät

" />