Kymen Sanomat online

Kolmoissurma 1994

Katso sivut vuodelta 1994

Online-uutiset

Anna palautetta

Anna toimitukselle palautetta tästä.

Keskustelua

Uusin viesti

Metsäteollisuuden työpaikat vähenevät yhä

4.3.2010 15:43

Seppo Honkanen

KOTKA. Metsäteollisuuden työpaikkojen vähentyminen jatkuu Kaakkois-Suomessa. Maailmantalouden tilanne heijastuu lisäksi metalliteollisuuteen sekä kuljetuksiin ja varastointiin. Sen sijaan kauppa ja palvelualat ovat selviytyneet parhaimmin. Rakennustoiminnan pudotus ei ole ollut yhtä jyrkkä kuin teollisuuden.

Myönteistä Kaakkois-Suomen tuotantotoiminnan kehityksessä ovat kasvava tuulivoimateollisuus Haminassa ja Lappeenrannassa sekä Googlen sijoittuminen Haminaan. Lisäksi Kotkassa on käynnistynyt Itämeren maakaasuputkien pinnoitus. Matkailun merkityksen arvioidaan tänä vuonna kasvavan erityisesti Etelä-Karjalassa.

Työttömyys on Kaakkois-Suomessa lähes neljänneksen korkeampi kuin vuosi sitten. Kasvu on kuitenkin pienempi kuin maassa keskimäärin. Työttömyys on kasvanut suurista ammattiryhmistä eniten metalliteollisuuden ammateissa, varastoinnissa ja kuljetuksissa sekä puuteollisuudessa. Nuorten työttömyys on lisääntynyt voimakkaasti.

Kotkan-Haminan seutukunnassa näkyvät metsäteollisuuden epävarmuus sekä satamatoimintojen vaikeudet liikenteen vähennyttyä. Seutukunnan työttömyys on kasvanut Kaakkois-Suomen nopeimmin.

Tiedot ovat Alueelliset talousnäkymät -julkaisusta, joka on työ- ja elinkeinoministeriön kokoama ja ELY-keskusten sekä muiden alueellisten kehittäjien julkaisema.

Lähetä LähetäFacebook FacebookTwitter Twitter
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Kymen Sanomat: Metsäteollisuuden työpaikat vähenevät yhä

Seppo Honkanen KOTKA. Metsäteollisuuden työpaikkojen vähentyminen jatkuu Kaakkois-Suomessa. Maailmantalouden tilanne heijastuu lisäksi metalliteollisuuteen sekä kuljetuksiin ja varastointiin. Sen sijaan kauppa ja palvelualat ovat selviytyneet parhaimmin. Rakennustoiminnan pudotus ei ole ollut yhtä jyrkkä kuin teollisuuden.

Lue koko uutinen:
http://www.kymensanomat.fi/Online/2010/03/04/Mets%C3%A4teollisuuden+ty%C3%B6paikat+v%C3%A4henev%C3%A4t+yh%C3%A4/201038603293/4

(*) Pakolliset kentät