Näkökulma: Luterilainen yhteiskuntanäkemys perustuu kahdelle hallintavallalle

16.7.2017 4:00

Jokin aika sitten sitten pohjoismaiden päämiehet vierailivat itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien johdosta Suomessa. Tasavallan presidentin Sauli Niinistön mukaan pohjoismaiden yhteistyön ja yhteisten instituutioiden merkitys on vahvistunut viime vuosien tapahtumien vuoksi. Presidentti korosti luterilaisuuden, lukutaidon ja laillisuusaatteen merkitystä pohjoismaita yhdistävinä tekijöinä.

Yhteiskunnallinen valta on eri asia kuin uskonnollinen valta.

Pohjoismaissa onkin onnistuneella tavalla kyetty yhdistämään kirkon ja valtion suhteet sekä laajemminkin uskonnon ja yhteiskunnan välinen yhteys.

Luterilaiseen yhteiskuntanäkemykseen liittyy ajatus Jumalan kahdesta hallintavallasta eli regimentistä. Luoja pitää huolta maailmastaan kahdella tavalla. Maallisen hallintavallan avulla Jumala lahjoittaa aineellista ja ajallista hyvää. Hengellisen regimentin avulla Jumala lahjoittaa hengellistä ja ikuista hyvää.

Ajatus kahdesta regimentistä on luonut luterilaisissa maissa suuntaviivat kirkon ja poliittisen vallan eriytymiselle. Yhteiskunnallinen valta on eri asia kuin uskonnollinen valta. Siksi esimerkiksi julkinen hallinto, oikeuslaitos tai poliisivoimat eivät kuulu kirkolle.

”Antakaa keisarille, mikä keisarin on ja Jumalalle, mikä Jumalan on.” Tämä Jeesuksen periaate on erilainen kuin vaikkapa islamilainen ajattelu, jonka mukaan myös yhteiskunnallisen vallankäytön kuuluisi olla uskonyhteisön johtajien käsissä. Kahden regimentin oppi estää uskonnollista ja poliittista valtaa joutumasta toistensa talutusnuoraan.

Kahden hallintavallan oppia on arvosteltu siitä, että se antaisi maalliselle esivallalle vapaat kädet. Jos luterilainen kirkko keskittyy vain hengellisiin asioihin, se saattaa johtaa siihen, että kirkko sulkee silmänsä yhteiskunnan epäkohdilta ja esivallan vääryyksiltä. Tästä löytyy esimerkkejä, vaikka 1930-luvun Saksasta. Kristityiltä on unohtunut Raamatun opetus: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.”

Kahden hallintavallan oppia on kritisoitu myös siitä, että se ei enää toimi. Valtion ja kirkon lisäksi ovat toimijoiksi tulleet monet ylikansalliset yhteisöt kuten EU ja YK sekä monikansalliset yhtiöt ja markkinavoimat. Myös poliittinen todellisuus on paljon moniulotteisempi kuin aikaisemmin.

Vaikka opetusta kahdesta hallintavallasta on käytetty väärin ja yhteiskunnallinen elämä on muuttunut, sen kantavaa ideaa ei kannata heittää roskakoriin.

Maallinen ja hengellinen eivät luterilaisuudessa sulje toisiaan pois, vaan ne ovat saman todellisuuden kaksi eri ulottuvuutta. Molemmat ovat Jumalan hallinnan ja toiminnan alueita. Suuri viisaus on siinä, että ne toimivat kumpikin omalla alueellaan, mutta vuorovaikutuksessa keskenään.

Luterilainen sosiaalietiikka johtaa kirkon suhtautumaan myönteisesti esivaltaan – toimiihan se Jumalan työvälineenä. Myös kirkko on kutsuttu rakentamaan yhteiskuntaa. Samanaikaisesti sen tehtävänä on tarvittaessa toimia esivallan kriitikkona ja omatuntona. Luterilainen etiikka kysyy, onko yhteiskunta rakennettu niin, että lähimmäisen ja luomakunnan hyvä voi toteutua.

Seppo Häkkinen
Kirjoittaja on Mikkelin
hiippakunnan piispa.