Velat on maksettava ensin pois

6.7.2017 4:00

Kotkan kaupunki saa pian tililleen yli 70 miljoonaa euroa, ja se puhuttaa nyt kaupunginvaltuutettuja sekä kuntalaisia. On uutisoitu, että Kantasatamaan rakennetaan hotelli, kampusalue, monitoimiareena ynnä muuta. Tästähän ei vielä ole edes päätetty, joten uutisointi on hieman ennakoivaa? Kaupunki myi osakkeet siksi, että talous saataisiin edes hetkeksi tasapainoon? Nyt, kun rahantuloa ei voi enää estää, on ne visioissa jo tuhlattu, ennen kuin senttiäkään on tilillä.

Käsittämätöntä, että taiteilija on haettava 15 000 eurolla – ynnä muut kulut – ulkomailta.

Rahoilla on maksettava kaupungin velkoja pois, vaikka kuinka tekisi kipeää.

Näinköhän ensimmäiset energiaeurot menevät kaupunginjohtajan muotokuvaan? Olin kuolla nauruun luettuani uutisen, että kaupunginjohtajasta maalataan muotokuva, ja että hän itse olisi valinnut taiteilijaksi venäläisen professorin? No, myöhemmin uutisoitiin, että päätöksen kyseisestä taiteilijasta oli tehnyt kuitenkin kaupunginhallitus, mutta onhan taiteilijaa ”joku” ensin ehdottanut. Kotkan kaupunki, ihan päättäjistä alkaen on vuosia toitottanut, että paikallisuutta tulee suosia ja arvostaa. Mutta onko tämä nyt sitä? Ei. Kaupunginhallituksessa perussuomalaiset yrittivät laittaa asian uudelleen valmisteluun saamatta siihen tukea keneltäkään.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että paikallisia yrittäjiä ja paikallisuutta tulee aina suosia kaupungin hankkeiden toteuttamisessa. Ihmettelenkin, eikö tosiaan Kotkasta, Kymenlaaksosta tai edes koko Suomesta löydy taiteilijaa joka osaisi maalata kaupunginjohtajasta valtuustosalin seinälle sopivaa muotokuvaa? Käsittämätöntä, että taiteilija on haettava 15 000 eurolla – ynnä muut kulut – ulkomailta.

Edellisten kaupunginjohtajien kuvan maalaaminen on hieno perinne, mutta se ei voi olla itseisarvo hinnalla millä hyvänsä. Kaupunkia tulee johtaa edestä, ja kun kaikesta säästetään tulisi siinä itse näyttää mallia - edes moraalisella tasolla.

Samuli Sibakoff, kaupunginvaltuutettu (ps.), Kotka