Sähkömiljoonia ei tapahtuma-areenaan

27.6.2017 4:00

Nyt alkavat sähkömiljoonat poltella jo näpeissä joillakin, ja Kotkassa suunnitellaan tapahtuma-areenan rakentamista Kantasatamaan Xamk:n korkeakoulukampuksen rinnalle. Olen ymmärtänyt, että tämän tyyppisiä areenoita rakennetaan muuallekin päin Suomea muun muassa Tampereelle, mutta erona Kotkan suunnitelmille on se, että siellä rakentamiseen on käytössä sijoittajien rahaa ja sinne se RAY:n uusi kasinokin sijoittuu.

Sawyerin puheet ovat osoittautuneet jo monta kertaa pelkäksi hömpänpömpäksi.

Ottaen huomioon muun muassa Kotkan väestöpohjan ja sen, paljonko muualta tulevaa rahaa virtaa tälläkin hetkellä Kotkaan ja ettei Cameron Sawyer ole vieläkään julkistanut rahoittajia omien liiketoimiensa eteenpäin viemiseksi, ei kaupungin sähkömiljoonia pitäisi käyttää tällä tavalla. Muutoin ei mene kauan aikaa, kun Kotka-konsernissa on taas yksi kannattamaton liiketoiminta lisää, johon saa työntää säkkikaupalla lisää veronmaksajien rahaa.

Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf on kertonut meille päättäjille ainoastaan sen, että Sawyer olisi laittamassa omia rahojaan muutaman miljoonan, jotta työt Kantasatamassa voitaisiin käynnistää. Tämän Lindelöf kertoi kuntavaalitilaisuudessa keväällä Vellamossa. Kun ja jos tilanne on edelleen tämä, niin nyt pitää laittaa jäitä hattuun.

Sawyerin pitää pystyä osoittamaan meille konkreettisesti, että myös hänen outlet-hankkeensa ja uuden hotellin rakentaminen Kotkaan on varmistunut. Nimet useiden kymmenien miljoonien eurojen sijoituksista on Sawyerin korkea aika tuoda niin päättäjien kuin kuntalaisten tietoon. Muussa tapauksessa Sawyerin ja kaupungin välinen yhteistyökumppanuus on katkaistava ja mitä pikemmin sen parempi. Sawyerin puheet ovat osoittautuneet jo monta kertaa pelkäksi hömpänpömpäksi.

Edelleen epäilyttävät myös nämä hänen Venäjän-kontaktinsa, joiden jäljet johtivat Suomen Kuvalehden tietojen mukaan veroparatiiseihin ja jopa presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin. Euroopan unioni jatkoi juuri Venäjän vastaisia pakotteita, joten kannattaa ottaa myös tämä huomioon.

Kantasataman kaavoittamisen tarkoitus ei ollut alun perinkään se, että sitä kehitetään veronmaksajien rahoilla ja nythän tässä on käymässä juuri tällä tavalla.

Vesa Levonen, kaupunginvaltuutettu (kesk.), Kotka