Humanismi kasaa hyvien tekojen paineita

19.6.2017 4:00

Hienoa Hannu Eklund, että sosiaalidemokratiaan kuuluu korostetusti isoherrojen ja karismaattisten johtajien inho, sillä kunnon kristitty tuntee usein juuri samoin kyseisenlaisia ihmisiä kohdatessaan.

Ihmiskuva ilman korkeampaa auktoriteettia herkästi sokeuttaa ja voi johtaa arvostelukyvyn hiipuessa romahdukseen.

Jos Jumala olisi verenhimoinen öykkäri, olisivat meidän molempien päivät luetut. Olemme loukanneet häntä historian saatossa niin törkeällä tavalla, että oikeudenmukainen kohtalo meille olisi hävitys, mutta sen sijaan Jumala vain odottelee jokaisen kohdalla, että tarjous syntien sovituksesta kelpaisi, mutta tiukkaa se tekee; armollakaan peitetty vastuu jonkin korkeamman edessä ei luonnollisesti oikein miellytä.

Historia osoittaa meidän olevan olosuhteista riippuen hyvinkin pahoja. Missä iässä se sitten meihin tarttuu ja keiden toimesta, on kiintoisa kysymys.

Humanismi saattaa olla tuhoisaa, koska se kasaa harteillemme niitä suoriutumisen ja hyvien tekojen paineita, joista evankeliumi tuli meidät vapauttamaan; humanismiusko palaa omavoimaiseen perinnäissääntöjen noudattamiseen, joka on osoittautunut vaikeaksi. Lisäksi ihmiskuva ilman korkeampaa auktoriteettia herkästi sokeuttaa ja voi johtaa arvostelukyvyn hiipuessa romahdukseen.

Jos uppoutuu humanismin ydinoppiin ihmisarvosta, huomaa nopeasti, että esimerkiksi viime vuosisadan diktatuurit perustuivat osaltaan vahvasti humanistiseen ihmiskuvaan eli yksilön uhraamiseen tarkoituksenmukaisuuden alttarilla. Vallitsevista filosofioista ainoastaan kristinusko antaa yksilölle kaikista kyhäämistämme statuksista riippumattoman, säilyttävän ja turvaavan itseisarvon.

Lukemalla raamatusta kuuden Jeesuksen aikalaisen muistiinpanot hänen toiminnastaan ja mielipiteistään, ei nouse esille fanaattinen lopunajan pauhaaja, vaan terävä-älyinen, rakastava, mutta myös suoraselkäinen, mitään pelkäämätön persoona.

Juutalaiskristillinen ajattelu mullisti ja vapautti 1500- ja 1600-luvuilla erityisesti luonnontieteet hellenistisen dualismin pannasta, opettaen Jumalan suunnitelleen hyvän ja järkevästi toimivan luonnon, jota kannatti tutkia. Kreikkalainen filosofia hyväksyi vain henkisen ja aineettoman maailman pohtimisen ja halveksi fyysistä ulottuvuutta, joka kangisti tieteen tekemistä pitkään. Katolisen kirkon törkeät virheet luonnontutkijoiden suhteen myönnän auliisti.

Takapajuisuudesta sen verran, että kirkko reformaation johdolla loi pohjan kansojen sivistykselle ja sellaiselle ihmisarvolle, jota myös humanistit peräävät eli päällimmäisenä lähimmäisen rakkaus, joka oli myös sekulaarienkin tutkimusten mukaan alkumotiivi hyväntekeväisyysjärjestöjen synnylle.

Pekka Saarenpää, Kouvola