Biotalous painopisteeksi

19.6.2017 4:00

Biotalouden eri muodot nostavat maailmalla päätään. Ulkomaisissa liikemiestapaamisissa biotalous on yksi kiinnostavimmista kohteista tällä hetkellä.

Biotaloudella tarkoitetaan uusiutuvien luonnonvarojen alueella tapahtuvaa toimintaa. Se voi olla tuottavaa, jalostavaa, markkinoivaa ja kuluttavaa. Suomessa biotaloudesta julkisuudessa ovat tällä hetkellä eniten olleet uudet sellutehdasprojektit ja biopolttoaineen tuotantolaitokset.

Uusiutuvien luonnonvarojen käyttökohteet lisääntyvät koko ajan. Historiassa puupohjaisia kemikaaleja ja materiaaleja on meillä käytetty muun muassa lääkkeenä ja puunsuoja-aineena. Rakenteista tuttuja ovat meille olleet puusta valmistetut talot, huonekalut ja muut esineet sekä puuraaka-aineen kemiallisen käsittelyn kautta tehdyt sellu, paperi ja muut tuotteet. Uutena alueena maailmalla ovat kuidut tekstiiliteollisuuteen ja komposiitit autoteollisuuteen.

On nähtävissä, että biotalouteen satsataan maailmalla. Me emme saa jäädä sivusta katsomaan, mitä muualla kehitetään. Suomen tulee asettaa biotalous yhdeksi talouden kehittämisen painopistealueeksi. Meillä on jo sekä teorian että käytännön tasolla globaalisti johtavaa alan osaamista metsäteollisuuden kautta. Lisäksi meillä on uusiutuvaa raaka-ainetta metsissä.

Kauko Määttä, diplomi-insinööri, Imatra