Rantarata olisi lottovoitto alueemme kehittymiselle

21.4.2017 4:00

Matti Suokas otti mielipidekirjoituksessaan ”Rantarata on järjetön utopia” (KySa 18.4.) kantaa rantarata-hankkeeseen.

On tätä päivää, että on sujuvaa liikennettä nimenomaan omalta paikkakunnalta.

Olen ollut jo 1980-luvulta sitä mieltä, että alueemme elinvoimaisuus tarvitsee kehittyäkseen rantaradan: Helsinki-Porvoo-Loviisa-Pyhtää-Kotka-Hamina-Vaalimaa. Asiaa on torpattu siksi, että väärä henkilö on sitä kannattanut.

Toinen merkittävä vastustaja on löytynyt Kouvolasta. Kuitenkaan Kouvola ei meitä tue liikenneratkaisuissa, sillä harva lähtee omalla autollaan Kouvolaan matkustaakseen junalla Helsinkiin. On tätä päivää, että on sujuvaa liikennettä nimenomaan omalta paikkakunnalta. Jos näin ei ole, alueemme vetovoimaisuus kärsii ja karsii useita mahdollisuuksia kehittymiselle.

Helsinkiin on melkoinen tunku, 19,4 prosentin kasvupaine vuosittain. Helsinki onkin tutkinut kasvulleen mahdollisuuksia lähikuntiin, tietenkin länteen päin. Kaakkois-Suomi on jäänyt tutkimatta. Meillä kuitenkin on potentiaalia kasvaa. Haminassa esimerkiksi on uusi asutusalue Tervasaarella, jonne on kaavoitettu asuntoja, keskellä kaupunkia ja meren rannalla – voisiko enää paremmin asua. Työmatkat junalla tehden, matkat töitä tehden – ovat nykypäivää.

Meillä on myös tuo Hamina-Kotkan satama. Talousneuvos Suokas povaa, että ”rahtia tälle rataosalle ei tule”. Voi hyvät hyssykät. Hän puhui kirjoituksessaan liirumlaarumia. Eikö tullut mieleen, että kyseinen satama on vientisatama ja tuontisatamakin. Liikenteessä on jo kasvua. Mikä oikeus muualla Suomessa on kasvattaa liikenteellisiä ratkaisuja jos Kaakkois-Suomi ei sitä saisi tehdä?

Onhan olemassa elinkaarimalleja, huoltovelvollisuuksilla, on olemassa rahoittajia. Nyt on rakentamisen ja toimimisen aika. Hinnat tulevat muutaman vuoden päästä kallistumaan. Työvoimaakin on saatavilla. Rata toisi piristysruisketta hiipuvalle alueellemme ja kääntäisi kaiken nousuun – emmekö me sitä toivotakin?

Olen keskustellut liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) kanssa pariinkin otteeseen asiasta, eikä hän ole asiaa unohtanut – toivottavasti emme itse pilaa asian saamaa myönteistä esilläoloa täältä paikallisesti.

Meillä on kahden tunnin päässä viiden miljoonan asukkaan markkinakohde, joka tulisi hyödyntää sekä luomalla alueestamme houkutteleva että mahdollisuudet vaivattomaan liikkumiseen alueellemme. Vaalimaan näen kehittyvänä rajakauppakeskuksena, jos annamme sille mahdollisuudet kehittyä. Cursor neuvottelemaan jatkoyhteyksistä itään päin.

Haminan ja Kotkan valtuustoissa on tehty rantaradasta yhteiset aloitteet. Nyt pitäisi toimia.

Ritva Hauhia, Hamina