Olkiukkoväittelijä vääristää kuvan

21.3.2017 4:00

Hannu Eklund tarkastelee jälleen kristinuskon ja kirkon syntejä, tällä kertaa vähemmistöjen vainoa, tutulla olkiukkomenetelmällään (KySa 20.3.2017). Olkiukkopäättely toimii suunnilleen niin, että keskustelija kokoaa vastustettavan ilmiön eri aikakausina, eri paikoissa ja eri tavoin tekemät virheet yhteen kasaan (rakentaa olkiukon), hyökkää ukon kimppuun ja lopuksi kukistaa sen. Ongelmana olkiukkoargumentoinnissa on se, että ukon kasaaja jättää huomiotta kaikki omalle asialle vastakkaiset näkökulmat ja niin kuva vääristyy.

Ei ole syytä kieltää sitä, että kristinuskoon — samalla tavalla kuin kaikkiin uskontoihin ja ideologioihin, ja myös meihin jokaiseen ihmiseen — kätkeytyy varjo. Varjo on se puoli tekojemme, ajattelumme ja tunteidemme vaikutusta, jolle olemme itsessämme sokeita. Siksi on vaarallista ajatella, että hyvätkään aikeemme, omat tai yhteisön, olisivat koskaan kokonaan hyviä. Mutta luovuttaminen itsen tai oman yhteisön vajavuuksien takia ei ole ratkaisu. Samalla jäisi se hyvä tekemättä, mihin myös kykenemme ihmisinä ja yhteisöinä.

Eklundin olkiukon rinnalle kasaan omani. Suomi on viime vuosina todettu maailman parhaaksi tai lähes parhaaksi maaksi elää noin kahdellakymmenellä eri mittarilla. Silloinkin kuin Suomi ei ole ykkönen, kärkisija kuuluu usein jollekin muulle luterilaiselle Pohjoismaalle.

Parhaat sijoitukset tulevat erityisesti sivistykseen, yhteisvastuuseen, keskinäiseen luottamukseen ja sukupuolten tasa-arvoon liittyvillä alueilla. Näiden kaikkien vahvat juuret kulkevat viidensadan vuoden taakse luterilaiseen reformaatioon.

Kirkon toiminnan hyvästä vaikutushistoriasta nautimme kaikki, vaikka emme sitä enää tunnistaisi. Tämä ei tietenkään kumoa tai hyvitä Eklundin mainitsemia vääryyksiä. Mutta kristinuskon vaikutushistoria Suomessa on paljon monisyisempi kuin miltä Eklundin olkiukon perusteella näyttää.

Juha Tanska, johtamiskouluttaja, Hamina