Kirkko on vainonnut monenlaisia vähemmistöjä

20.3.2017 4:00

Katolisena aikana moni rikos sovittiin kyläyhteisössä. Luterilaisena aikana kirkko sekaantui innokkaasti maalliseen vallankäyttöön ja oikeuslaitoksen toimintaan. Olihan se valtionkirkko. Esimerkiksi eläimiin sekaantujaa tutkivat nimismies ja pappi. Jos hänet mestattiin, eläimet mestattiin 1700-luvulla samalla kertaa.

Oikeuslaitos nojasi Mooseksen lakiin. Ilman kuolemanrangaistusta jumalan vihasta olisi kärsinyt koko yhteisö. Se laskettiin myös mestatun eduksi – lieventäväksi seikaksi viimeisellä tuomiolla. Pappi kävi tyrmässä tivaamassa: ”Tunnusta, tai joudut helvettiin!”

Reetta Antintytär mestattiin lapsenmurhasta Helsingissä 1752. Yleisö rukoili sielun puolesta, ja sen laulaessa psalmia pyöveli irrotti pään.

Kirkko oli aviottomille äideille armoton. Jumalanpalveluksessa paikka oli musta penkki. Keski-Suomessa perittiin katontervausmaksu, Karttulassa pantiin kirkonpesuun, Suojärvellä piti hävetä omaa syntymääkin. Äidin ja lapsen osaksi tuli usein vaivaistalo, huutolaisuus tai mierontie. Kun humanistit perustivat turvakoteja, moralistit syyttivät siveettömyyden palkitsemisesta: ”Ajavat vapaata rakkautta kristillistä liittoa vastaan.” Äitejä puolustivat kirjailijat Maila Talvio ja Minna Canth ja sosialidemokraatit Miina Sillanpää ja Martta Salmela-Järvinen.

Homovainon takana 1900-luvulla oli kirkon ja porvarien liitto. Rölli-peikko Allu Tuppuraisen lesbomamma Tekla Holopainen lusi Kuopiossa 1950-luvulla. Piispa Sormunen todisti, että Raamattu tuomitsee homouden ankarasti.

Kolonialismiin sekaantuessaan kirkko alisti eskimot ja intiaanit neekeriorjista puhumattakaan. Paavit kehottivat Espanjaa ja Portugalia käännyttämään kaikki löytöretkillä tavatut pakanat. Noitajahdin ohessa luterilaiset papit tuhosivat Lapin noitarummut ja kielsivät joikaamisen saatananpalvontana.

Kirkko on siis vainonnut muitakin kuin homoja. Sitä en tajua, miksi moni vähemmistöihminen kuuluu yhä vanhaan vainokirkkoon.

Hannu Eklund, Kotka