Kirkon suvaitsevaisuudesta taistellaan ilman valtakirjaa

13.3.2017 4:00

Kotka-Kymi seurakuntayhtymän päätös jättää seksuaalivähemmistöt suojelunsa ulkopuolelle on luonnollinen itsepuolustus siitä sekaannuksesta ja hämmennyksestä, jota seksuaalivähemmistöjen vyörytyksestä ahdistuneet kirkkouskovaiset tekevät nyt joukolla puolustaakseen uskoaan ja kirkkoaan.

Monen kristityn homon mielestä nyt on jotain pahasti pielessä taistelussa ajaa kirkon sisälle suvaitsevaisuutta parantamalla seksuaalivähemmistöjen kohtelua ja asemaa kirkossa.

Syy ei ole pelkästään suvaitsemattomissa ja vanhoillisissa heteroissa vaan liian hyökkäävissä ja ehdottomissa lesboissa, jotka taistelevat homouden nimissä itselleen asemia ja arvostusta ilman, että heillä olisi siihen seksuaalivähemmistön hiljaisen enemmistön antamaa valtakirjaa.

Kirkon sisäisen seksuaalinen vapaustaistelu on kutsunut mukaan sellaisia ihmisiä, joilla on hyvin vähän, jos lainkaan kosketuspintaa tai kiinnostusta ja mikä pahinta – tuntemusta kirkkoa ja sen oppeja kohtaan.

Luterilaisen kirkon sisällä oppineet ja kirkkoa hengessä johtavat, esimerkiksi Tuomas-messun ja tuomiokirkkoseurakunnan entinen pappi ja nykyinen Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherra Arto Antturi, on ollut jopa niin rohkea, että on ehdottanut anteeksipyynnön esittämistä kristillisdemokraattien entiselle puheenjohtajalle, kansanedustaja Päivi Räsäselle, joka on joutunut tämän ryhmän yleiseksi sylkykupiksi kirkon sisällä kaikkea muuta kuin Jeesuksen tarkoittaman kirkon alkuperäisen sanoman, armon ja rakkauden nimissä.

Yksi selitys tälle ryhmälle voi olla ajatus ”subjektiivisesta käänteestä”, jossa tällaiset korkeampaa totuutta etsivät ihmiset jättävät elämän, jota määrittävät ulkopuolelta tulevat roolit ja velvollisuudet, ja kääntyvät kohti subjektiivista, omiin kokemuksiin keskittyvää elämäänsä.

Tällöin yhteisön tai tradition sijasta tällaiselle ihmiselle tärkeäksi muodostuvat muun muassa mielen ja tietoisuuden tilat, muistot, tunteet, unet ja ruumiilliset kokemukset, ja yksilöstä tulee auktoriteetin lähde.

Tällaisille, etupäässä naisille, yhteistä on kriittisyys kirkkoa ja institutionaalista uskontoa kohtaan, koska heidän mielestään kirkko on henkistä elämää rajoittava konservatiivinen äijäyhteisö.

Juuri he ajavat hampaat irvessä muutosta kokemiinsa epäkohtiin, ja pitävät kirkon toimintaa kaavamaisena sekä käsityksiä vanhakantaisina suhteessa esimerkiksi lesbouteen, ja ovat siksi päättäneet vallata hinnalla millä hyvänsä itselleen tilaa saadakseen muiden silmissä arvoa.

Harald Olausen