Oma persoona työvälineenä

6.3.2014 4:00

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin pj. Silja Paavolalta oli oikein järkevä kirjoitus (KySa 3.3.14) vanhusten hoidon laadusta.

Se vaatii ammattitaitoa, jota lähi- ja perushoitajilla on, mutta pikakoulutetuilla hoiva-avustajilla ei. Kodinhoitajien ammattikunnasta hän ei puhu mitään, ymmärrettävästi.

Olen itse toivonut kodinhoitajien apua uhanalaisille lapsiperheille lasten huostaanottamisen ennaltaehkäisemiseksi ja äitien avuksi silloin, kun tarvitaan. Lastensuojelun työntekijät ja sosiaalityöntekijät tarvitsisivat tällaista apua kaikissa kunnissa. Kukaan ei ole vaivautunut vastaamaan kysymykseeni siitä, mikä on kodinhoitajien tilanne nyt esimerkiksi Kotkassa ja koulutetaanko kodinhoitajia enää missään.

Lisäisin kuitenkin kaikkien ihmisten (siis vanhusten, aikuisten ja lasten) auttajien ammattitaito-vaatimuksiin kohdan, jota Voimauttavan valokuvan keksijä Miina Savolainen korostaa haastattelussaan Anna-lehdessä 6.2.14:

“En ole koskaan ymmärtänyt vaatimusta, jonka mukaan oma persoona pitäisi hoitotilanteessa sysätä sivuun.

Ammattiroolin taakse jäämistä perustellaan sillä, että työ on kevyempää, jos hoidettavasta ei välitä niin paljon.”

Pyrin itse leipätyössäni lastenvalvojana jo 1980–luvulla tekemään näin ja suoritin työni ohessa kaksi “Oma persoona työvälineenä” –kurssia ja aloin harrastaa teatteria vapaa-aikoina. Niistä oppi hyväksymään ihmisten itkut ja uhoamiset, ymmärtämään heidän hätänsä tai kostonhalunsa esimerkiksi erotilanteissa. Rohkenen suositella tällaista harrastusta raskaan työn vastapainoksi kaikille ammattiauttajille.

Antero Marjakangas, Kotka