Yksinhuoltajan perhe ei paljon matkaile
5.6.2012 4:00Koululaisilla alkoi kesäloma. ”Mihin aiotte kesällä reissata?” –kysymyksen saa yksinhuoltajaäiti usein vastattavakseen. Legoland olisi mukava nähdä, kylpylässä olisi kiva lasten polskia, ainakin huvipuistoon on mentävä.
Mitä sanoo pankkitili? Viime kuun toimeentulotukikin on käytetty tämän kuun pakollisten laskujen maksamiseen, tilillä reilut kaksi sataa euroa ja seuraavan kerran tilille ropisee lapsilisät kuun lopulla. Kolmisen viikkoa olisi lapset ruokittava vajaalla kymmenellä eurolla per päivä. Tätä on jatkunut jo vuosia ja tulee jatkumaan.
Kuulostaako tämä hyvinvointivaltiolta? Onko kotkalaisten verovarat suunnattu oikein? Moni kotkalainen lapsi todella näkee nälkää ja jää vaille kaikkia lapsen normaaliin lapsuuteen kuuluvaa vain siksi, ettei yksinhuoltajaäiti pysty yksin selviytymään? Työnteko ei elätä, tuet eivät ole riittäviä, silti on vaan pärjättävä.
Kaikkeni annan







Haluatko ilmoittaa asiattoman viestin?
Jätä sähköpostiosoitteesi jos haluat saada kuittausviestin ilmoituksestasi.
äippä90-00
7.6.2012 15:09vielä 90-luvulla oli hyvä olla yh tai perheellinen, verotus oli sen mukaan, ja myös palvelut. Nyt valtion verovarat menevät pomojen taskuihin.
Kyllä verovarat kuuluu kansalle, eikä rötösherrojen kemuihin.
Voihan katkeruus
6.6.2012 10:47Ei kyl matkustele kaksinhuoltajaperhekään vaik molemmat käy töissä. Tiedän kyl useamman yksinhuoltajan jotka kyllä matkustelee lapsineen ja myös kaksinhuoltajia jotka matkustelee useammankin lapsen kanssa - ja hyvä niin. Koitan itse arvostaa sitä mitä on. Ja oikeesti jos se ope ei kysyis niin valitatteko sitten että kun ei välitä yhtään. Ei edes tule mieleen tuollainen mielenpahoittaminen ystävällisestä kysymyksestä.
kauppaan ja kotiin.
5.6.2012 19:13Ei matkustele,yksineläjä työtönkään.
Itse lapsensa tehnyt
5.6.2012 7:45En ymmärrä mitä verovarojen käytöllä on tekemistä yksihuoltajan niukan talouden kanssa? Onko lapset hankittu verovaroin?
Lapset
5.6.2012 6:03Ei palj paremmaks jää yh-isätkää;((
Kirjoita kommentti