Työelämän säännöt kaikille samat
19.2.2012 4:00Sunnuntaina 12.2. oli KySassa otsikko ”Lähes kaiken muun kuin työnteon voi kieltää”. Harmistuin kun näin otsikon, ja vielä Tradenomiliiton johtava lakimieskin Esa Schön sen enemmin perustelematta kertoi työnantajan periaatteessa voivan työnjohtovaltansa perusteella toimia otsikon mukaisesti.
Ei asia niin yksinkertainen ole. Työnantajan työnjohtovalta ei ylety lakien, työehtosopimusten ja paikallisten sopimusten yli. Eli jos laissa, TES:ssä ja paikallisesti on muutoin sovittu, ei työnjohtovaltaa ko. asioissa voi käyttää.
Onneksi ko. artikkelissa Tekniikan akateemisten liiton oikeudellisten neuvojen yksikön johtaja Ralf Forsen kertoi tärkeimmän pointin, joka on, että sääntöjen pitää olla luotu YT-lain mukaan, ja ne ovat kaikkien tiedossa ja kaikille samat. Ei siis, että vain suorittavan portaan on niitä noudatettava, vaan myös työnjohtajien, päälliköiden ja johtajienkin. Jos joku taho ei noudata sääntöjä ja häntä ei siitä rangaista, niin sitten ketään ei saa ko. asiassa rangaista.
Veli-Pekka Kattelus Hamina





