Joskus esteellisyyden määrittely on vaikeaa

Eini Lehtoranta kirjoitti esteellisyydestä päätöksenteossa (Lukijat 15.2.). Asia on vaikea, ja kuntalain 52. pykälän tulkinta on oikeusasteissakin saanut erilaisia ratkaisuja. Koulujen lakkauttamiset ovat olleet usein valitusten kohteena.

Esimerkistä käy vuonna 1998 Korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO) tehty ratkaisu, jossa valtuusto oli päättänyt äänestyksen jälkeen, että koulua ei lakkauteta, vaikka kunnanhallitus oli sitä esittänyt. Asian käsittelyyn otti osaa valtuutettu, jonka kaksi lasta kävi ao. koulua. Koulun lakkauttamisen johdosta oppilaat olisivat joutuneet vaihtamaan koulua. Lääninoikeus katsoi, että kahden oppilaan isä oli esteellinen käsittelemään asiaa valtuustossa. KHO oli toista mieltä ja veti rajaa edustuksellisen demokratian ja henkilökohtaisen edun välille. KHO katsoi, että lasten isä ei ollut esteellinen. Kuntalain 52. pykälän selityksessä todetaan, että ”tässä nimenomaisessa tapauksessa KHO katsoi mahdollisuuden edustaa kuntalaisia painavammaksi.”

Kuntalaki toteaa, että esteellisen henkilön on ilmoitettava esteellisyydestään. Mielenkiintoinen on KHO:n päätös vuodelta 1996. Kaksi opettajaa oli katsonut itsensä esteelliseksi ja heidän tilalleen kutsuttiin varavaltuutetut. Asiasta valitettiin ja KHO katsoi, että esteelliseksi itsensä ilmoittaneet eivät olleet esteellisiä, mutta päätös ei kuitenkaan ollut syntynyt väärässä järjestyksessä, vaikka esteellisyys oli osoittautunut aiheettomaksi ja varavaltuutetut osallistuivat asian käsittelyyn. Selvää on, että vetäytyminen edellyttää perusteltuja epäilyjä puolueettomuuden vaarantumisesta.

On ilahduttavaa, että Eini Lehtoranta on pyrkinyt paneutumaan asiaan.

Esko Almgren

Kaupunginvaltuutettu (kd.)

Kotka