Kaupungin johto vastaa hoivapaikkapulasta

15.2.2012 4:00

“Mediverkko vitkuttaa hoivapaikkojen rakentamista”, kerrottiin kaupunkilehti Ankkurissa. Kyllä asioiden hoitamatta jättämiseen ovat syypäitä kaupungin korkeat virkamiehet, kuten tilapalvelujohtaja, joka ei ole huolehtinut yritystä sitovan sopimuksen tekemisestä eikä ole varoitellut kaupunginhallitusta Mediverkon kanssa jo sovittujen toimenpiteiden viivästymisestä viime syksynä tai vuosi sitten.

Miksi kaupunginjohto on tyytynyt ei-sitovaan sopimukseen? Jos tällainen töppäys ja laiminlyönti olisi tapahtunut yksityisessä yrityksessä, olisi vastuullinen johtaja saanut lopputilin. Eskolan vanhainkodin peruskorjaamisen tai/ja laajentamisen viivästyminen on tullut hirveän kalliiksi ja vaikeaksi ongelmaksi Kotkan kaupungille. Siitä aiheutunut vanhusten hoivapaikkapula on niin paha moka asiasta vastuussa olevilta virkamiehiltä ja päättäjiltä, että sitä ei saisi ohittaa olankohautuksella.

Mitä alakoulujen lopettamiseen tulee, koko homma haiskahtaa vahvasti harhauttamiselta ja tehdyt laskelmat tekosäästöiltä. Markka-aikana oli tapana todeta, että kuntien luottamusmiehiä ja –naisia hämätään puhumalla yli miljoonasta, koska niin suuret summat menevät yli tavallisten ihmisten rahankäytöstä. Sama sääntö pätee nyt jo satoihin tuhansiin euroihin.

Tässäpä ollaan vielä vaiheessa: uskon Tiutisen, Jäppilän ja myös Koivulan alakoulun säilymiseen, koska kaikki realiteetit puhuvat niiden puolesta. Arvoisat kaupunginvaltuutetut, älkää nyt antako “johtajien” vedättää ja lennättää kuin pellavapäitä vaan ottakaa itse asioista selvää!

Antero Marjakangas

Kotka