Valtion virkamiestyöryhmä on tehnyt karttaharjoittelua jakaen Suomen noin 70 suurkuntaan. Pääkirjoituksessaan 11.2. Markku Espo aprikoi, että lähidemokratia voisi uudistuksen myötä lisääntyä ja perusteli näkemystään kasvaneilla taloudellisilla volyymeillä, jos useat kunnat yhdistetään.

Valitettavasti tämä logiikka ontuu, sillä kuntatalouden tilkkupeitto ei kasva, jos siitä leikkaa paloja jalkapäästä ja ompelee ne peiton yläpäähän. Kuntarahan määrä ei uudistuksessa kasva, sillä kuntien velvollisuudet eivät samalla pienene. Mahtipontinen suunnitelma sen sijaan sotkisi toteutuessaan organisaatiot pitkäksi aikaa, mikä vain lisäisi kuluja.

Eduskunta on määrätietoisesti heikentänyt lähidemokratiaa vuosikymmenten ajan antamalla kuntien suoritettavaksi monet yhteiskunnalliset palvelutehtävät. Olipa kunta suuri tai pieni, valtuutettujen mahdollisuus harkinnan käyttämiseen on vähäinen, sillä lakimääräisiä tehtäviä on runsaasti. Eduskunta ei vastaa aiheuttamistaan kuluista kuin osittain - ja tässä on koko ongelman ydin. Jos eduskunta olisi taloudellisesti kokonaan vastuullinen päätöksistään, koko kuntaremontti olisi tarpeeton.

Elävöittävä kielikuva on paikallaan. Eduskunta ostaa mersun ja leveilee maailmalla kulkiessaan, että maksaa menopelistään vain sitikan verran! Ostoraha kun järjestyy ottamalla lainaa, myymällä perittyä omaisuutta ja maksattamalla kuntapapalla loput ostohinnasta.

Yhteiskunnallinen vastuunjako on mietittävä uudestaan, sillä nykyinen poliittinen vastuuttomuus ei voi jatkua kovin pitkään. Jokaisella haminalaislapsella on maksettavanaan kuntalainaa noin 3500 euroa, mahdollisia Kreikka-takauksia 1000 euroa ja eduskunnan ottamaa velkaa vähintään 14000 euroa. Yhteenlaskettuna se vastaa rehellisen duunarin vuoden palkkaa! Epärehellinenhän ei maksa veroja täysimääräisesti.

Nykyinen hemmoteltu aikuisväestö ottaa rahansa tulevaisuudelta, eikä pelkää yhtään, kuten ”putkikonsultti” Paavo Lipponen ”Pöö”-vaalimainoksessaan nuoria ärsyttäen totesi. Julkinen velka oli vuonna 1975 noin seitsemän prosenttia bruttokansantuotteesta ja nyt se on noin 50 prosenttia. Jätämme lapsillemme perinnön, joka heidän pitää itsensä maksaa. Ei ihme, että nuorilla on ontto olo!

Vesa Uotila

Hamina