Välikysymys olisi kuin katse peruutuspeiliin

12.2.2012 4:00

Keskusta ja sen eduskuntaryhmä aikovat levittää alunaa presidentinvaalien haavoihinsa. Tämän eduskunnan ensimmäisen toimintavuoden aikana on tekeillä toinen välikysymys kuntauudistusasiasta.

Välikysymykset ovat opposition oikeus keskusteluttaa sen mielestä tärkeästä asiasta; yleensä vastustaakseen hallituksen toimia. Kun välikysymyksiä esitetään lukuisasti, instituutio kärsii inflaation. Muutamaksi päiväksi saadaan keskustelua ja eduskunnassa puhutaan pitkää päivää. Kenenkään ei odoteta muuttavan mielipidettään.

Välikysymysinstituutio työllistää ministerin avustajia, muutamaa virkamiestä sekä kansanedustajien avustajia.

Pieni vilkaisu tilastoihin kertoisi sen, että kuntauudistus on pahasti jälkijunassa. Jos hallituksen kaavailut toteutuisivat tällä vaalikaudella, saadaan rakennelaki, joka näkyisi vuoden 2016 kunnallisvaaleissa. Jos opposition toivoma kuntajakokomitea työskentelisi eduskuntavaalien yli, uudistus lykkäytyisi vähintään vuoteen 2021. Kunnista jää eläkkeelle loputkin suurista ikäluokista vuoteen 2015 mennessä.

Vuoteen 2040 mennessä haihtuu Etelä-Kymenlaakson nykyisestä noin 87000 asukkaan väestöstä runsaat 10 prosenttia; koko Etelä-Kymenlaakso supistuu Kouvolaa pienemmäksi! Missään kunnassa omavaraisväestö ei kasva tällä aikavälillä.

Kamalinta on väestön huoltosuhteen heikkeneminen. Kun nyt Kotkan huoltosuhde, siis eläkeläis- ja koululaisväestön suhde työikäiseen väestöön, on 54 prosentilla maakunnan paras luku, se heikkenee lähes 76 prosenttiin. Maakunnassa 93,5 prosentin tasoon päädytään vuonna 2040 Miehikkälä ja Virolahti edelläkävijöinä, Haminakin ylittää 90 prosentin tason. Vain pendelöintikunta Pyhtää pystyy hivuttautumaan 85 prosentin alle. Erityisen huonon huoltosuhteen johdosta hautajaisia voi ennusta pikkukreikkalaisille Miehikkälälle ja Virolahdelle.

Mistä tämä surkeus juontaa juurensa? Kunnissa toimivien yritysten liikevaihto työntekijää kohti on varsin paljastava tekijä. Vain Haminassa ylitetään maan keskiarvo, Kotkassa ollaan 21 prosenttia miinuksella ja maaseutukunnissa tahkotaan liikevaihtoa 60-85 % vähemmän kuin maassa keskimäärin. Pendelöijäkunnan happi tulee Kotkasta, jonne myös kulutuseuroja jää eikä hyödytä kotikunnan yrityksiä.

Välikysymykseltä on siis pohja poissa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan vaalipiiristä. Sama analyysi kannattaisi tehdä maakunnittain.

Iikko B. Voipio

Taipalsaari